Martta (Marpsi, Marppa, Matte, mummeli, murmeli, myyrä, rakkaalla lapsella monta nimeä)

Martta saapui perheeseemme joulupakettina 1992 (siksi nimikin Käenpesän Bukett) vihikoiramme Wilman ja dreeveri-staffi Tahvon seuraksi. Martta luulikin vakaasti ensimmäiset elinvuotensa, että hänkin on suuri ja mahtava vihikoira. No, sielua ja sisua pikkuisessa Martassa näytti olevan vaikka muille jakaa ja harrastimmekin jonkin aikaa suojelua, Marttaa voi siis sanoa melkein vartiokoiraksi.

Kauniskin Martta oli, se tuli näyttelyissä todistettua (Fin & Est mva, Estv- 95). Misseiltyä tuli ihan veteraanipäiviin asti eli vuoteen 2001.

Lapsia Martta laittoi tähän maailmaan 12 kappaletta, siis ihan kunnioitettava määrä yhdelle äidille. Yksi lapsista, Aaro, kasvoi äitinsä kanssa täällä kotona ja jatkoi Martan sukua (lapsenlapset Hermanni ja Paula). Martta oli varsinainen ”supersynnyttäjä”, synnytti sellällänsä maaten ja takajalkojen varpaita kipristäen pennut suoraan mamman syliin.

Tärkein tehtävä, jonka Martta hoiti kunniakkaasti ihan viimeisiin päiviin asti, oli laumamme johtajana toimiminen. Se oli virka, josta Martta ei koskaan luopunut. Niin on pysynyt kurissa ja nuhteessa oma viisikkomme kuin myös monet pentueet. Unohtaa ei sovi myöskään Martan suvereenia kuningatarmaista otetta koirapuiston koirakavereihin, johon tietenkin jo puiston vanhimman nartun tittelikin velvoitti.

Kaivaten: koko kotiväki ja laumasi Helmi, Elviira, Hermanni, Aada ja Saimi